WACC tasapainottaa kaksi rahoituslähdettä:

• Oma pääoma: yrityksen omistajat odottavat tuottoa, joka heijastaa heidän vaihtoehtoiskustannustaan ja riskialttiuttaan;
• Vieras pääoma: lainanantajat vaativat korkomaksuja, mutta koska nämä maksut ovat verovähennyskelpoisia, velan kustannusta alennetaan verosuojan huomioimiseksi.

Jokaisella lähteellä on oma tuottovaatimuksensa ja osuutensa kokonaisrahoituksesta. WACC yhdistää ne seuraavalla kaavalla:

$\text{WACC} = \left( \frac{E}{V} \times \text{Cost of Equity} \right) + \left( \frac{D}{V} \times \text{Cost of Debt} \times (1 - \text{Tax Rate}) \right)$

Missä:

• $E$ - market value of equity;
• $D$ - market value of debt;
• $V = E + D$ (total capital).

Kunkin osatekijän ymmärtäminen:

• Oman pääoman kustannus perustuu usein CAPM-kaavaan. Se heijastaa sijoittajien odotuksia riskin perusteella;
• Velan kustannus perustuu yrityksen maksamaan korkotasoon, oikaistuna verosäästöillä;
• Veroprosentti alentaa velan todellista kustannusta vähennyskelpoisuuden vuoksi;
• Pääomapainot (E/V ja D/V) tulisi perustaa nykyisiin markkina-arvoihin, ei kirjanpidollisiin arvoihin, jotta saadaan tarkin kuva.

Yritys, jolla on enemmän velkaa, hyötyy verosuojasta mutta ottaa enemmän taloudellista riskiä. Yritys, jolla on enemmän omaa pääomaa, maksaa usein korkeampaa kustannusta (koska sijoittajat odottavat suurempaa tuottoa), mutta saa joustavuutta.

WACC on keskeisessä asemassa arvioitaessa, tuottaako hanke tai investointi arvoa. Jos hankkeen odotettu tuotto ylittää WACC:n, se todennäköisesti luo omistaja-arvoa. Jos tuotto jää WACC:n alle, yrityksen kannattaa luopua hankkeesta.