Kun diskonttaamme tulevia kassavirtoja, tarvitsemme koron, joka heijastaa sekä riskiä että mahdollisuuskustannusta sijoitettaessa yritykseen. Tätä korkoa kutsutaan diskonttokoroksi tai diskonttotekijäksi.

Se vastaa perustavanlaatuiseen kysymykseen: Kuinka paljon vähemmän tulevaisuuden dollari on meille arvoltaan tänään?

Diskonttokorko on keskeisessä roolissa DCF-mallissa, koska:

• Se pienentää tulevia arvoja ajan ja epävarmuuden huomioimiseksi;

• Se on näkökulma, jonka kautta arvioimme sijoituksia: mitä suurempi riski, sitä korkeampi korko.

$\text{Discount Rate} = (\%\text{Equity} \times \text{Cost of Equity}) + (\%\text{Debt} \times \text{Cost of Debt} \times (1 - \text{Tax Rate}))$

Esimerkiksi teknologia-alan startup, jonka tulovirrat ovat epävakaat, saattaa käyttää diskonttokorkoa 15–20 %, kun taas vakaa energiayhtiö voi olla lähempänä 6–8 %.

Kun yritystä arvostetaan kokonaisuutena (unlevered free cash flow -menetelmällä), diskonttokorko lasketaan yleensä kahden peruspilarin perusteella:

1. Oman pääoman kustannus: tuotto, jota osakkeenomistajat odottavat. Se heijastaa markkinariskiä ja voidaan arvioida esimerkiksi CAPM-mallilla (Capital Asset Pricing Model);

2. Vieraan pääoman kustannus: todellinen korko, jonka yritys maksaa lainoistaan, oikaistuna verosuojalla (koska korot ovat verovähennyskelpoisia).

Nämä yhdistetään painotetuksi keskimääräiseksi pääomakustannukseksi (WACC), jota käsitellään tarkemmin myöhemmissä luvuissa.

Diskonttokorko ei ole mielivaltainen—se heijastaa markkinoiden odotuksia ja liiketoiminnan erityisiä riskejä. Sen laskemisen ja soveltamisen hallinta on olennaista tarkkojen arvostusmallien rakentamisessa.