Olet tutustunut Standalone Components -käsitteeseen — komponentteihin, jotka toimivat itsenäisesti ilman Angularin perinteistä moduulijärjestelmää. Mutta miten tämä on edes mahdollista? Ja mistä Angular tietää, että komponentti on standalone?

Tarkastellaanpa tarkemmin, mitä tapahtuu "konepellin alla", kun käytät standalone: true -määrettä.

Miten Angular käsittelee standalone-komponentin

Kun Angular kohtaa standalone-komponentin, se:

1. Ei etsi moduulia, johon komponentti pitäisi liittää — koska komponentti määrittelee itsensä standaloneksi;

2. Luo sisäisen suorituskontekstin, jossa kaikki imports-listassa mainitut riippuvuudet otetaan huomioon;

3. Käsittelee komponenttia kuin pientä moduulia, niputtaen kaiken tarvittavan — templatet, logiikan ja riippuvuudet — yhdeksi itsenäiseksi kokonaisuudeksi.

Esimerkki:

Voidaan sanoa, että Angular rakentaa pienen moduulin suoraan komponentin sisälle — ja tämä on itsenäisen lähestymistavan ydinajatus.

Itsenäiset komponentit: Yksinkertainen ja tehokas

Angular tekee itsenäisten komponenttien kanssa työskentelystä sujuvampaa ohittamalla NgModule-analyysivaiheen, mikä nopeuttaa käynnistysaikoja. Kaikki tarvittavat metatiedot määritellään suoraan komponentissa, jolloin Angular voi kääntää ja renderöidä sen nopeammin.

Tämä menetelmä myös vähentää tiukkaa sidonnaisuutta sovelluksen eri osien välillä, mikä johtaa selkeämpään ja modulaarisempaan arkkitehtuuriin, jota on helpompi testata, ylläpitää ja laajentaa.